LEYLA QASIM

KURDISTANIN MORSIAN

Vuonna 1952 patrioottiseen perheeseen syntynyt feyli-kurdinainen, sosiologian opiskelija, yksi Kurdistanin merkittävimpiä vastarinnan hahmoja niin Kurdistanin itse kuin myös naisten vapauden puolesta. Feylit on kurdiryhmä, jotka perinteisesti asuivat Irakin ja Iranin raja-alueilla, nykyään Irakin feyli-kurdit asuvat pääasiassa Bagdadissa sekä Diyalan, Wasitin, Missanin ja Basran maakuntien itäosissa. Vuonna 1974 Leyla Qasim teloitettiin Irakissa ensimmäisenä naisena Baghdadissa Baath-puolueen hallinnon toimesta, 22- vuotiaana tuomittuna rikoksista valtiota  vastaan, tosiasiassa poliittisesta aktivismista. Baath-puolue oli noussut valtaan Irakissa vuonna 1968. Se pyrki arabisoimaan kurdialueita, houkuttelemaan kurdipoliitikkoja hallintonsa tueksi ja tukahduttamaan vastarintaa. Näin myös Khanaqinissa (Kurdiksi Xaneqîn), Leylan synnyinkaupungissa joka sijaitsee Koillis-Irakissa Diyalan maakunnassa, vain kahdeksan kilometrin päässä Iranin rajasta. Todennäköisiä syitä sille, miksi Baath- hallinto otti Feyli-kurdit vainonsa kohteeksi on heidän poliittinen oppositiotoiminta kuten KDP:n tai Irakin kommunistisen puolueen tukeminen sekä kurdien kansannousun tukeminen mm. Rahoittamalla ja organisoimalla vastarintaa. Vuonna 1970-1980 Irakin Baath-hallinto riisti Feyli-kurdeilta Irakin kansalaisuuksia. Hallinto perusteli toimenpiteitä sillä, että heidän katsottiin olevan ”ulkomaalaista alkuperää”, ja leimasi heidät iranilaisiksi, vaikka monet Feyli-kurdiperheet olivat asuneet Irakissa sukupolvien ajan. Kansalaisuuden menettäminen altisti heidät massakarkotuksille ja pidätyksille sekä heidän kotiensa, yritystensä ja muun henkilökohtaisen omaisuuden takavarikoinnille. Arviolta 300 000-500 000 Feyli-Kurdia karkoitettiin väkisin Iraniin. Monet heistä vietiin kodeistaan, kouluistaan ja työpaikoiltaan ilman varoitusta. Tuhansia miehiä ja poikia pidätettiin, ja monet heistä katosivat. Kadonneiden tarkkaa määrää ei ole tiedossa, mutta joidenkin arvioiden mukaan heitä olisi n. 10 000-25 000. Vuonna 2011 Irakin parlamentti tunnusti Feyli-Kurdeihin kohdistuneet rikokset kansanmurhaksi, jonka muistopäivä on Huhtikuun 4.  

Sosiologiaa Leyla aloitti opiskelemaan vuonna 1971 Bagdadin yliopistossa, jonka ohella hän osallistui poliittiseen toimintaan aktiivisesti vuodesta 1970. Opiskelijoiden poliittinen toiminta tuolloin oli erittäin valvottua hallinnon toimesta ja seuraukset saattoi olla hyvinkin vaarallisia, pidätyksen lisäksi uhkana oli mm. kidutus, kidnappaus ja teloitus. Leyla Qasimin tarkasta poliittisesta toiminnasta on erilaisia tulkintoja eikä selkeää yksimielistä tulkintoa, hänen kuitenkin tiedetään auttaneen kurdin nuorisoa järjestäytymään vastarintaan, ja osallistuneen Kurdistanin Demokraattisen puolueen toimintaan sekä liittyneen opiskelijajärjestöön (Kurdistan Students Union, Yekiti Qotabi yen Kurdistane). Järjestötoiminnan ja vastarinnan ohella Leyla tapasi aktivistikumppaninsa Cewad Hemewendin joka jakoi hänen kanssaan aktivismin lisäksi kaipuun ja rakkauden vapaaseen Kurdistaniin. Leylan kirjoittama ja silloin julkaistu artikkeli yliopistossa nimeltä: ”Kurdophobia of Saddam Hussein” herätti Baath-hallinnon huomion. Vuonna 1974 28.Huhtikuuta Leyla ja hänen neljä toveriaan Hesen Heme Reshid, Neriman Fuad, Azad Sileman Miran ja Cewad Hemewendi pidätettiin. Hallinnon syytteet Leylaa ja hänen tovereitaan kohtaan olivat terrorismi, Saddam Husseinin murhansuunnittelu ja lentokoneen kaappausyritys. Nämä syytteet olivat todennäköisimmin valheellisia ja tekaistuja. Ennen teloitustaan he kokivat karuja vankilaolosuhteita kuten kidutusta, mutta kidutuksesta huolimatta heistä ketään ei suostunut yhteistyöhön hallinnon joukkojen kanssa. Vaikka Irakin virallisena presidenttinä toimi tuolloin vielä Ahmed Hassan al-Bakr, turvallisuus- ja sisäministeriöstä sekä kurdivastaisista puhdistuksista vastannut Saddam Hussein johti Leylan oikeudenkäyntiä ja antoi teloitusmääräyksen. Saddam tarjosi Leylalle armahdustakin Abu Ghraibin vankilassa sillä ehdolla, että tämä luopuisi kurdien asian ajamisesta, mistä hän kieltäytyi. KDP Puheenjohtaja Massoud Barzani on maininnut, että Leyla kieltäytyi kidutuksesta huolimatta vankilassa armahduksesta ja kirjoitti kirjeen silloiselle Irakin presidentille Ahmed Hassan al-Bakrille. Hänen kerrottiin kirjoittaneen: ”Valitsisin mieluummin teloituksen kuin pyytäisin armahdusta Ahmed Hassan al-Bakriltä. Pyytäisin anteeksiantoa ainoastaan Barzanilta ja kansaltani sen vuoksi, etten ole täyttänyt velvollisuuksiani.”    

Nainen Elämä Vapaus

12. Toukokuuta. 1974 Leyla Qasim ja hänen neljä muuta mainittua toveria teloitettiin Saddam Husseinin käskystä. Ennen teloitusta Leyla sanoi: ”Teloitukseni herättää tuhansia kurdeja unestaan. Olen kunniassa ja onnellinen siitä, että kuolemani palvelee Kurdistanin vapautta.” Leyla Qasimia kutsutaan myös lempinimellä ”Kurdistanin morsian” sillä hänen toiveensa oli teloituksessa pitää kurdien perinteistä pukua päällään. Monet kurdit antoivat tyttäreilleen nimeksi Leyla joka tarkoittaa kurdin kielellä pimeää/yötä, mutta nimellä viitattiin usein myös Qasimiin jolla haluttiin korostaa vastarintaa, rohkeutta ja vapautta. Leyla Qasim on vain yksi arvokas esimerkki kurdinaisten merkittävyydestä, rohkeudesta ja aktiivisuudesta kurdien vapausliikkeessä joiden toimet ovat inspiroineet monia luoden samalla mahdollisuuksia sekä keinoja vaikuttaa, jatkaa eteenpäin kohti vapautta ja aitoa autonomiaa. Sen lisäksi että Leyla toteutti vastarintaa rohkeasti Baath-hallintoa vastaan sekä ilmaisi avoimesti kurdien oikeuksista ja Kurdistanin vapauttamisesta, hän myös todisti miten naisten on mahdollista ottaa aktiivinen rooli miestenkin ohella aktivismissa. Tällä hetkellä Kurdistanin demokraattinen puolue KDP on keskeisessä roolissa Irakin ja Kurdistanin välisessä politiikassa. KDP:n johto, kuten Masoud Barzani, jatkaa aktiivista diplomaattista työtä tavaten kansainvälisiä lähettiläitä ja liittolaisia vakauden turvaamiseksi alueella. Lokakuussa 2026 Barzani tapasi myös muun muassa Suomen Irakin-suurlähettilään Antti Putkosen. 

Jin Jiyan Azadi!

repii itseään pirstaleiksi usvaan
kohotapettiin muurautuu vihaansa suremaan
lommottaa selkää silittää rankaa 
ankaraa raataa ulospäin raahaa
itseään eteenpäin
painuu ovet paiskoen hennot kämmenet
ulos täältä kannattelemasta raatoa
turhaan turhautunutta tuskanpesäkettä
aaltojen apaattinen syleily
yhteen sävyyn sykkineet suomut
kumpa munkin selkäranka olisi näin
suora, selkeä, saumaa antava 
miten se on niin
hento, hauras kuin hattara
suomukaskin kala voi hukkua
uurnassaan jäänteisiin tukehtua
kylkiluistaan satelee kuolonuhreja
katkee karkeus kielen 
kun sanat kohtaa raatoja

 MITÄ VIHALLA KYLVÄÄ

Mitä hyötyä on tietoisuudesta, kun mikään ei muutu? Mitä väliä on olla tietoinen maailmamme epäkohdista? Milloin viha kylvää tarpeeksi siemeniä muutokseen, ja mistä se alkaa?
Kun perehtyy feminismiin, yhteiskunnan epätasa-arvoisiin rakenteisiin ja valtiolliseen sortoon, on helppo tuntea vihaa niitä rakenteita vastaan, ja siihen mitä ne aiheuttavat varsinkin naisten, tyttöjen- ja vähemmistöjen kohtelussa. Tunsin itse vihaa siitä, miten epäinhimillisiä ja sukupuolittuneita ajatusmalleja ihmisiin iskostetaan pienestä pitäen. Siitä kun 2021 Kouluterveyskyselyn mukaan 8. ja 9.-luokkalaisista tytöistä lähes puolet oli kokenut häiritsevää seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua viimeisen vuoden aikana, ja kokemukset ovat vain yleisempiä ulkomaalaistaustaisilla, seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla sekä toimintarajoitteisilla nuorilla. Miten naiset ja tyttölapset ovat riskissä kokea väkivaltaa tilastollisesti 16-25 vuotiaana juuri aikuisikään tulleenakin, vielä kasvuvaiheessa, tai siitä miten kansainvälisesti monien teiniraskauksien isistä on usein keskimäärin 4-8 vuotta vanhempia kuin raskaana oleva nainen, ja mitä nuorempi äiti on kyseessä, sitä todennäköisemmin isä on täysi-ikäinen. Naiset kokevat väkivaltaa rankaisukeinona kieltäytymisestä, virheiden tekemisestä, auktoritäärisen aseman kyseenalaistamisesta, tai yksinkertaisesti inhimillisyydestä. Väkivalta on siis monin eri tavoin sukupuolittunutta, ja kuuluminen sukupuolivähemmistöön lisää myös väkivallan riskiä. Sukupuolistuneella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka eroaa muodoiltaan, yleisyydeltään tai seurauksiltaan sukupuolen mukaan. Naisiin kohdistuva väkivalta ilmenee usein parisuhdeväkivaltana, seksuaaliväkivaltana tai sukupuoleen perustuvana häirintänä. Lähisuhdeväkivalta on suurelta osin piilorikollisuutta: arviolta vain noin kymmenesosa tulee viranomaisten tietoon. Myös RIKU:ssä (Rikosuhripäivystys) oli vuonna 2024 keskimäärin 988 raiskauksiin liittyvää asiakkuutta kuukaudessa, kun esimerkiksi viranomaisten tietoon tulleen rikollisuuden määrä samana vuonna oli keskimäärin 180 ilmoitusta kuukaudessa. RIKU:n mukaan vuonna 2024 seksuaali- rikokset olivat toiseksi yleisin syy asiakkuuteen lähisuhdeväkivallan jälkeen (www.riku.fi). Naisväkivalta voi ilmetä myös pakottamisena prostituutioon, sukuelinten silpomisena, perheen kunniaan perustuvina uhkailuina, pahoinpitelyinä, murhina sekä sodankäynnin välineenä tehtävinä raiskauksina. (THL)
On normalisoitua ajatella, että jumalalla on oikeus asettaa Eeva asemaan, missä häntä pidetään syyllisenä ihmiskunnan karkottamiseen paratiisista ja perisynnin tuomisesta maailmaan sekä naisten synnytyskivuista rankaisuna toimistaan. Samalla Aatami onkin mies, joka vain johdatettiin harhaan. 
Niin kauan kun patriarkaalinen rakenne ja perinteet elää meidän yhteiskunnassamme, naisten, miesten, lasten sekä sukupuolivähemmistöjen oikeudet, inhimillinen ja tasa-arvoinen asema ei ole koskaan taattua. Pyrimme neutralisoimaan patriarkaatista ja kapitalismista juurtavia epäneutraalisia ja sukupuolittuneita perinteitä kuten ydinperhemallista avioliittoa, jossa naiset liian usein keskitetään palkattomaan hoivarooliin, lasten kasvatukseen ja kodinhoitoon sekä muihin arjen metatöihin, jotka pitää sisällään kodin pyörittämisen suunnittelua, organisointia ja ennakointia. Myös THL on laskenut, että hyvinvointialueilla kuluu aikuisten omaishoidettavien hoitoon noin 418 miljoonaa euroa vuodessa. Jos omaishoitajaa ei ole, hyvinvointialueen järjestämä hoito selvityksen mukaan olisi aikuisilla hoidettavilla 1,25 miljardia euroa vuodessa. Vuonna 2024 omaishoitajista, mukaan lukien sijaisomaishoitajat, 70 prosenttia oli naisia ja 30 prosenttia miehiä. (Tilastokeskus) Kenen kustannuksella valtio säästää? 
Haemme muutosta rakenteisiin huomaamatta, että muutos alkaa meistä. Meidän täytyy pystyä kantamaan vastuu arvojemme soveltumisesta käytäntöön, yksilöistä yhteisöihin ja yhteisöistä yhteiskunnalliseen tasoon. Kenen kustannuksella me omaksumme arvoja joiden mukaan emme elä, joita emme toteuta ja pyri levittämään? Milloin olemme tarpeeksi vihaisia, jotta olisimme tarpeeksi radikaaleja ymmärtämään, että yhteiskunnallisen muutoksen odottaminen niiltä valtion kaltaisilta instituutioilta jotka ylläpitävät kapitalistista taloudellista eriarvoisuutta, patriarkaalisia sukupuolirooleja ja sukupuolittunutta väkivaltakulttuuria, tarkoittaisi edelleen tukeutumista liberalistiseen vapauden illuusioon nykyisen järjestelmän puitteissa, joka on tosiasiassa rakennettu tämän hetkisiä valtarakenteita varten. Valtio ei voi ratkaista ongelmaa, jonka se itse luo ja josta se itse hyötyy. 
Eikä suinkaan patriarkaalinen yhteiskuntamalli keskity naisten alistamiseen tai siihen, miten ahtaasti naiset ängetään sukupuolittuneeseen käsitykseen siitä, mikä on feminiinistä, hyväksyttyä, toivottua ja usein myös pakollista. Patriarkaatti on ahdas, epäluonnollinen ja mahdoton myös miehiä kohtaan, asettaen miehet ahtaaseen sukupuolittuneeseen muottiin jonka vaikutukset ovat kohtalokkaat niin itse miehille, kuin myös kanssaeläville naisille ja vähemmistöille. Miehiltä odotetaan emotionaalisten tarpeiden tukahduttamista ja avun pyytäminen nähdään heikkoutena. Miesten itsemurhakuolleisuus on selvästi suurempaa kuin naisten, ja itsemurhan tehneistä kolme neljästä on miehiä. (Tilastokeskus) Patriarkaatin ja konservatismin painostuksellinen vaikutus myös asettaa miehet syvemmälle kapitalismin onkaloon, missä palkkatyö on ehdotonta oman perheen elättämiseksi, taloudellisen vastuun suorittamiseksi ja sosiaalisen statuksen ylläpitämiseksi. Sosiaalinen status on osa sukupuolittunutta sisäistä hierarkiaa, jossa yksilön ihmisarvo määritellään tietynlaisten tekijöiden perusteella, joihin kuuluu myös väkivallan ihannointi tai siihen varautuminen, ns. ”voima määrittelee maskuliinisuutta”. Vaikka koetut väkivallanmuodot sekä tilanteet sukupuolten välillä eroavat, niin kokeman väkivallan kokonaismäärässä ei ole merkittäviä eroja. Lähes puolet (noin 47 %) 15 vuotta täyttäneistä pojista ja miehistä on kokenut fyysistä väkivaltaa elämänsä aikana. Sitä tapahtuu usein julkisilla paikoilla, muiden miesten toimesta ja tyypillisesti myös ennestään tuntemattoman.  
Väkivaltaa, sodankäyntiä, hierarkioita sekä hypermaskuliinisuutta opetellaan, harjoitetaan ja sen myötä kanssaeletään patriarkaalisissa instituutioissamme joissa johtohahmoina toimivat yleisesti miehet. Militarismin liittäminen miehekkyyteen ”puolustautumisena”, ”velvollisuutena” ja ”isänmaallisena” on keino ylläpitää puolustusvoimien ja vastaavanlaisten instituutioiden vaikutusvaltaa valtion sisällä niin nationalistisessa ylpeydessä, kurinpitotaktiikkana kuin myös nykyisten rakenteiden ylläpitämisen keinona.
Miesten keskeisestä hierarkisesta järjestelmästä, naiset ja tytöt, vähemmistöt sekä ”epämaskuliinisia” piirteitä omaavat ihmiset perinteisesti sysätään alimpaan kastiin, jossa heille ei suoda kuuluvuutta ilman tarpeeksi maskuliinisia piirteitä. Tästä hyvä esimerkki on mm. armeijan sisällä esiintyvä rakenteellinen ja sukupuolittununut sorto, mikä on ollut esillä myös mediassa viime aikoina. Varusnaisista 27 prosenttia oli kokenut sukupuolista häirintää, kun varusmiehistä luku oli seitsemän prosenttia. Puolustusvoimien pääesikunnan koulutusosaston sosiaalipäällikkö Hannu Maijanen totesi Helsingin Sanomissa (29.11.2021), että Puolustusvoimissa naisten kokema häirintä ei ole sen suurempaa kuin muualla yhteiskunnassa, jopa hieman vähäisempää. Myös kriisinhallintajoukoissa on paljastunut naisten epäasiallista kohtelua. Tätä Maavoimien aiempi komentaja Petri Hulkko kommentoi Ylelle (1.10.2021) toteamalla, että ”varsinaisia raiskauksia tai vastaavia ei ole ollut” (naisjarjestot.fi). 
Myös vakavempia muotoja naisväkivallasta, kuten seksuaaliväkivaltaa, on jo pitkään käytetty militarismin sisällä olevissa instituutioissa esimerkiksi sodankäynnin välineenä. Raiskaus on määritelty sotarikokseksi paljon viitatuissa, sodan sääntöjä linjaavissa Geneven sopimuksissa vuonna 1949. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi ensimmäisen konflikteihin liittyvää seksuaalistä väkivaltaa käsittelevän päätöslauselman vuonna 2000.
Suomalaissotilaiden tekemää seksuaaliväkivaltaa ja hyväksikäyttöä Itä-Karjalassa on tuotu esiin historiantutkimuksessa, YK:n rauhanturvaajia on toistuvasti syytetty hyväksikäyttötapauksista kriisialueilla ympäri maailmaa. (Yle). Etiopian Tigrayn sodassa vuosina 2020-2022 noin 286000 yli 15-vuotiasta naista ja tyttöä koki jonkinlaista sukupuoleen kohdistuvaa väkivaltaa Tigrayssa sodan aikana, ja sotilaat pyrkivät tuhoamaan tigraylaisten naisten hedelmällisyyden lopullisesti. Amnesty julkaisi raportin Itä-Ukrainan alueen ihmisoikeustilanteesta joulukuussa 2020. Venäjän miehitys ukrainalaisalueilla on lisännyt naisten kohtaamaa väkivaltaa, ja sodan aikana on raportoitu sotilaiden käyttävän seksuaalista väkivaltaa siviilejä kohtaan. Venäjän toimesta YK:n mukaan väkivaltaa harjoittaa niin asevoimat kuin myös vankilalaitos, ja se kohdistuu erityisesti myös sotavankeihin. YK:n ihmisoikeuksien Ukrainan-tarkkailuoperaation tietojen mukaan sodassa on dokumentoitu yli 300 seksuaalisen väkivallan tapausta (Yle). Vuonna 2025 Israelissa ja palestiinalaisalueilla dokumentoitiin pidätettyihin palestiinalaisiin kohdistettua seksuaalista väkivaltaa. Tekijät ovat Israelin asevoimien, turvallisuusjoukkojen ja vankilalaitoksen edustajia. Israel ja Venäjä onkin lisättynä YK:n konfliktien seksuaalisen väkivallan mustalle listalle, ja molemmat kohdistavat seksuaaliväkivaltaa naisten ja tyttöjen lisäksi myös poikiin ja miehiin. 
Muutos voi alkaa pienestä, se voi alkaa tiedonmurusesta joka laajentuu omaan tietoisuuteen tavalla, millä hyödyntää sitä suhtautumisessa itseen, muihin ja yhteiskuntaan. Tiedostamattomien sukupuoliroolien ja stereotyyppien tunnistaminen, avoin ja rehellinen puhe vallankäytöstä, yhteiskunnan rakenteista ja asettamista normeista. Itsensä vapauttaminen sukupuolittuneista asenteista, oman identiteetin rakentaminen ja havannoiminen niiden ulkopuolelta. Käsitys siitä, että kykenemme inhimillisempään kanssaelämiseen itsemme ja toistemme kanssa. Miksi meidän on vaikea puhua tunteistamme? Miksi koemme ulkonäköpaineita? Miksi pelkäämme, että meidät tuomitaan, hylätään, jätetään, petetään tai meitä satutetaan? Miksi pyrimme materialistiseen elämään? Miksi varallisuuden kasvattaminen tuo statusta ja turvaa? Miksi normeista poikkeaminen voi aiheuttaa negatiivisia seurauksia? Kun etsimme toistuvasti itsestämme ja toisistamme syitä, tai pyrimme keräämään pieniä murusia sieltä sun täältä hahmottamatta tarpeeksi kokonaiskuvaa, on hankalaa korjata ja parantaa jotain mitä meihin on niin kokonaisvaltaisesti iskostettu, jostain paljon laajemmasta ja monimutkaisemmasta ilmiöstä. Meissä jokaisessa on sisäistettynä haitallisista rakenteista kumpuavia ajatus- ja käytösmalleja, joista pääsemme eroon aktiivisella pyrkimyksellä tiedostaa ja toimia sen mukaan. Yleisen sanonnan mukaan voin samaistua siihen, että tietoisuus lisää tuskaa. Lisään vielä siihen, että tietoisuus myös turhauttaa, se voi luoda epätoivoa, haikeutta parempaan ja vihaa kaikesta vallitsevasta kurjuudesta. Kuitenkin ne ovat samalla tunteita, jotka viestivät halusta parempaan. Viha auttaa meitä puolustamaan oikeuksiamme, korjaamaan epäoikeudenmukaisuutta ja antaa suuntaa sille, mitä me haluamme saada aikaan, millaisessa maailmassa haluamme elää.